VÄRINÄÖN TUTKIMINEN

A. Periytyvät värinäön häiriöt

Värinäköä tutkitaan tavallisesti periytyvien värinäönhäiriöiden toteamiseksi koululaisilta tai työikäisiltä. Useimmiten häiriö on niin vähäinen, ettei sillä ole käytännön merkitystä, erityisesti lapsuudessa, jos lapsen poikkeavuus tunnetaan ja siihen osataan suhtautua oikein sekä kotona että koulussa. Työikäisten on hyvä tuntea värinäkönsä laatu, koska joihinkin tehtäviin vaaditaan hyvää, joskus jopa täysin virheetön värinäkö.

Periytyvissä värinäön häiriöissä poikkeavuus aiheutuu yleensä yhden tyypin tappisolujen rakenteen ja toiminnan muutoksesta (hyvin harvoin muutoksia on useammassa kuin yhdessä pigmentissä). Puna-viherheikkoudet ovat X-kromosomiin sidottuja, joten ne ovat tavallisempia miehillä (8 %) kuin naisilla (0,4 %).

(Kuvat julkaistaan tri Anders Hedinin luvalla).

Kuva 2A. Väripinnat on tässä kuvassa valittu niin, että ne edustavat spektrin kaikkia värejä, värien saturaatio vähenee laidalta keskustaan mentäessä.

Kuva 2B. esittää sitä, miten henkilö, jolla on niin sanottu "deutaani" puna-viherhäiriö, näkee kuvan 2A. Vihreät ja niiden vastavärit eli erilaiset punaisen sävyt nähdään himmeinä ja siksi ne helposti sekoitetaan. Koska nämä värit ovat väriympyrän vastakkaisilla puolilla, niiden kautta voidaan ajatella kulkevaksi "akselin" ja henkilöllä sanotaan olevan heikko värinäkö "deutaanissa akselissa" tai "deutaani-tyyppinen värinäön heikkous". Tällaisen henkilön väriavaruudessa näkyvät sinisen ja keltaisen värin sävyt hyvin, sini-kelta-akseli on normaali, puna-viherakselissa värit sekaantuvat. Värinäön häiriön aste ja laatu vaihtelevat suuresti henkilöstä toiseen.

Normaalinäköinen henkilö näkee kaikki spektrin värit (Kuva 2A), kun taas puna-viherhäiriöisellä näössä on harmahtava konfuusio- eli sekaantumisalue (Kuvassa 2. suluilla merkitty alue), jonka sisällä joidenkin punaisen ja vihreän sävyjen erottaminen on vaikeaa. Värinäön häiriöiden seulontatutkimuksessa käytetään pseudoisokromaattisia tauluja, meillä tavallisesti Ishiharan tai Boström-Kugelbergin tauluja. Ne on suunniteltu erittäin herkiksi, joten näistä testeistä pääsevät läpi vain hyvin harvat lievästi värinäköhäiriöiset henkilöt. Testit poimivat myös joitakuita tutkittavia, joilla ei ole punaviherhäiriötä. Siitä syystä pseudoisokromaattisilla testeillä saatu poikkeava tulos on aina tarkastettava kvantitatiivisella testillä. Näistä yleisessä käytössä olevia ovat Farnsworthin Panel D-15 ja Good-Liten Panel 16, jotka eivät ole herkkiä keskeisen näöntarkkuuden alenemiselle.

"Nappulatesteissä" tutkittava järjestää nappulat niin, että "pilot"-nappulan viereen laitetaan se nappula, jonka väri vaikuttaa olevan lähinnä "pilot"-nappulan väriä ja näin jatketaan etsimällä aina seuraavaksi lähinnä samanlainen värisävy (Kuva 3A ja B). Värihäiriöinen henkilö järjestää nappulat toiseen järjestykseen kuin henkilö, jonka värinäkö on normaali.

A

B

Kuva 3. Tyypillinen deutaaniin värinäköhäiriöön liittyvä testitulos (A) ja sen merkitseminen vastauskaavakkeelle (B).

Kliinisissä tutkimuksissa tulee väritestin testipinnan näkyä 1,5 asteen näkökulmassa. Tämä edellyttää 50 cm:n työskentelyetäisyyttä useampien testien kohdalla. Jos tutkittava kumartuu lähemmäs, stimulus näkyy suurempana. Lievästi värinäköhäiriöiset voivat saada normaalituloksen suurilla testinappuloilla testattaessa. Kun arvioidaan värinäönhäiriön merkitystä työssä tai koulussa, kannattaa testata myös suurilla testipinnoilla. Värivirheen laatu saadaan standardistimuluksella eli pienellä testipinnalla testattaessa. Lapsia tutkittaessa kannattaa yleensä testata ensin suurilla nappuloilla, sitten laittaa peittorenkaat ja testata pienillä testipinnoilla, kun lapsi tuntee testauksen periaatteet.

B. Hankitut värinäön häiriöt

Sairauksien ja vammojen aiheuttamat toiminnan muutokset voivat vaikuttaa itse aistinsoluihin, verkkokalvon sisäkerroksiin, näköhermon säikeisiin tai näköaivokuoreen. Rakenteelliset tai toiminnalliset häiriöt voivat olla joko läiskäisiä tai diffuuseja ja usein aiheuttavat muutoksia enemmän toisessa silmässä kuin toisessa. Diagnostisia tutkimuksia varten mittaukset tehdään kummastakin silmästä erikseen, toiminnallisia tutkimuksia varten mittaukset tehdään yleensä kummankin silmän ollessa käytössä eli binokulaarisesti, jos henkilö on binokulaarinen. Jos henkilöllä on vain perifeerinen yhteisnäkö tai hän on toiminnallisesti yksisilmäinen, testi tehdään silti kummankin silmän ollessa auki.

Koska S-tappeja on vähemmän kuin L- ja M-tappeja ja ne ovat keskittyneet fovean reunan ympärille, tarkannäönalueen muutokset aiheuttavat värinäön häiriön sini-kelta- eli tritaaniakselissa. Kuitenkin, jos muutos on pieni tai läiskäinen, joko mitään selvää akselia ei ole olemassa tai se vaihtelee jopa päivästä toiseen.

Seulontatestit on suunniteltu poimimaan puna-viherhäiriöitä ja siitä syystä ne eivät sovellu sini-kelta-akselissa olevien häiriöiden toteamiseen. Vain joissain harvoissa seulontatesteissä on testiosioita myös sini-kelta-akselin muutoksille.

Kvantitatiivisten testien tulokset vaihtelevat testistimuluksen koon mukaan. Tämä tulee voimakkaammin esille hankittujen kuin perinnöllisten värinäkö-häiriöiden kohdalla. Tulokset, jotka saadaan testaamalla pienellä stimuluksella kuvaavat sen verkkokalvo-osan toimintaa, jota käytetään tarkannäön asemesta (englantilaisessa terminologiassa preferred retinal locus), kun taas suurta stimuluspintaa käytettäessä tulokset kuvaavat paremmin värinäköä, joka on käytettävissä päivittäisissä toiminnoissa.

Kun arvioidaan värinäköä päivittäisiä toimintoja ajatellen, tulee muistaa, että värien aistimisessa myös ympäröivät pinnat vaikuttavat väriaistimuksen syntyyn.

Värinäköä tutkittaessa tulee myös muistaa, että verkkokalvolle tuleva alentunut valomäärä, jonka voivat aiheuttaa joko samentunut sarveiskalvo, mykiö tai lasiainen, muuttaa värinäkötestien tuloksia. Näissä tapauksissa valaistuksen lisääminen kompensoimaan valon absoptiota väliaineissa saattaa joko tehdä mitatun värinäönhäiriön huomattavasti paljon pienemmäksi tai matalammassa valotasossa mitattu värinäönhäiriö saattaa hävitä. Värinäön mittauksessa käytetään joko luonnonvaloa keskipäivällä pohjoiseen viettävän ikkunan ääressä tai keinovaloa, jonka värilämpötila on 6774 K (Standard Illuminant C) eli käytännössä n.s. päivänvalolampun sinertävän valkoista valoa.